keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Höyhenenkevyt

Nämä valkeat tabletit on kirppisostoksia fb:stä. Valtavan kauniita <3


Samoin kuin teekannu ja maitokannu, voi ihanat kirppikset :)


Olen villasukkien suurkuluttaja, ei taida olla montaa päivää jolloin ei sukkaset ole jaloissa. Nämä pitkät palmikkoneulesukat on ystäväni tekemät.



Iso höyhenpussi odottelee pöydällä ohjetta. Mitäköhän muuta näistä voisi askarrella?

Kirppisostoksia, huoh :)

Samoin tämäkin ihana
Voi kun näitä olisi harmaana ja hennon vaaleanpunaisenakin :) Vinkkaus tekijälle joka käy varmasti lukemassa ;)
Eilen oli hösellyspäivä, juoksentelin hakemassa ja viemässä kirppistavaroita ristiin rastiin turkua. Suunnistusvaisto on aina ollut minulla täysin hukassa, mutta eilen nauroin ääneen autossa kun ulkopaikkakunnalta juuri muuttanut tuttu neuvoi puhelimessa miten ajetaan keskustassa :) Ehkä se on niin että 9 vuotta poissa kotikaupungista niin paikat vaan unohtuu.

Tänään taas on ollut mukavaa vastapainoa eiliselle, oikein seesteinen päivä.
Kävin kävelemässä meren rannalla ja ihastelin vallan isoja lumihiutaleita. Vanhukset kertoivat lapsuudenjuttuja ja katsottiin matkavideoita heillä ja kun tulin kotiin, keitin ison kupin teetä ja hain tuoreita sämpylöitä leipomosta.Nyt on mukava aloittaa työt.
Sitäennen käyn viskaamassa kaikki talon lampaantaljat lumihankeen raitistumaan.

Katoitteko eilen Pikkunaisia? Se on yksi lempparielokuvistani. Aina sitä kyynelehtii mutta osaan kuvitella itseni tuohon taloon ja sisarusparveen.
Samalla neuloin sitä tyynyä josta on tuolla ylempänä kuvakin. Se ei valmistu ikinä. Ihan oikeasti. Tai sitten olen niin hidas että hermo menee kertakaikkiaan. Siinävaiheessa kun tuo tyyny joskus valmistuu, onkin jo kesä, eikä villaneuletyyny edes sovi sisustukseen. Olen kahenvaiheella, vippaanko sen kaappiin odottamaan..jotakin :)

Onko kukaan teistä tehnyt höyhenkranssia itse? Meillä on tuo iso ikkunassa, mutta eilisten ostosten joukossa onkin iso pussillinen höyheniä ja mietin josko tekisin pienemmän kranssin pääsiäiseen keittiön ikkunaan.
Siihen varmaan tarvitaan styroxpohja? ja höyhenet liimataan? Tarvii ottaa selvää ja lähteä pinterestin maailmaan katsomaan malleja. Iso pupuneitokin odottelee että ompelen hälle mekon ja pitsipökkelit jotta pääsee soffalle tai sänkynpäätyyn.

Kiva kun käytte lukemassa täällä ja vielä muistutan tuosta  arvonnasta joka on siis tämänkuun loppuun saakka :)

Sain tänään käsityöhaasteen eräältä bloggaajalta joten kun olen sen tehnyt, laitan kuvia ja haastan teidät mukaan.









3 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja aivan huippu ihquja kirppis ostoksia!♥
    Vien perjantaina paketin postiin kun saan kyydin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Titti <3 Saanko laittaa ihanista sitten kuvaa tänne ? :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat, varsinkin nuo tabletit.
    Mistä ryhmästä sinä ne löysit tai kuka niitä tekee. Haluatko kertoa mitä maksoi...

    VastaaPoista